Työpaikat

TYÖPAIKAT PURATOKSELLA

Työ Puratoksella

Osaaminen ja intohimo alaan motivoi työntekijöitämme. Puratoksella arvomme ja työskentelyperiaatteemme mahdollistavat oman osaamisen jatkuvan kehittämisen.

Urakehitys

Jaamme osaamistamme sisäisten ja ulkoisten verkostojen kautta ja noudattamme parhaita käytäntöjä, innovaatiota ja osaamista läpi koko organisaation. Puratoksella me uskomme pitkän aikavälin tavoitteisiin nopeiden voittojen sijasta. Omassa Puratos University -koulutuskonseptissamme kaikki työntekijät oppivat lisää yksilöllisesti. Koulutuksessa otamme esille sekä tekniset että pehmeät taidot.

Haluamme varmistaa, että tulevavisuuden johtajistamme tulee motivoituneita Puratoksen kulttuurin suurlähettiläitä ja luotettavia innovointikumppaneita. Meillä myös asiantuntijat siirtyvät vastuullisempiin tehtäviin ja etenevät urallaan. Jokaiselle kehitystasolle on määritelty omat taitovaatimuksensa - sekä asiantuntijoille että johtajille.

GREAT PEOPLE MAKE ALL THE DIFFERENCE

No matter what we do, we always put our people first! At Puratos, we firmly believe that excellent people are behind our group’s success. As an inclusive workplace, we fully embrace diversity and equal opportunities for all. In fact, we know that a diverse range of backgrounds, experiences, skills, knowledge, and ideas can only make for an even stronger global organization. We work hard to understand the unique cultures of the countries and communities we work with, and a diverse team plays a crucial role in developing this understanding. When we truly understand our clients, we are able to offer much better service. Understanding also allows us to celebrate different cultures, both locally and globally.

PURATOS MAGIC

At Puratos, we aim to bring people together. That is one of the reasons we hold our values and working principles so dear. By combining consistency with diversity, making sure everything is done the right way no matter where we are, we can achieve the very best for our bakers, patissiers, and chocolatiers around the world. We call this the Puratos magic! It’s all about inspiring people, having a common purpose, and coming together to achieve extraordinary results. Experience the Magic of being yourself! Search our current vacancies to put your passion for business into action or find out more about our training and development opportunities below.

Puratoksen perehdytysohjelma

Oppiminen alkaa heti ensimmäisenä työpäivänä osallistumalla Puratoksen omaan Welcome Journey -perehdytysohjelmaan. Ohjelman ensimmäisen kuuden kuukauden aikana uudelle työntekijälle esitellään yrityksen historiaa, kulttuuria, tuotteita ja asiakkaisiin ja kuluttajiin liittyviä lähestymistapoja ja sitoutumistamme kestävään toimintaan. Keskeisten sidosryhmien tapaamisen lisäksi jokaisella uudella työntekijällä on oma kokenut mentori, joka perehdyttää työntekijän Puratoksen toimintaan.

Upeat ihmiset ovat voimavaramme

Visiomme ja missiomme mukaisesti Puratos on vakaasti sitä mieltä, että osaava henkilöstömme varmistaa koko konsernin menestymisen. Uskomme lujasti siihen, että työntekijöidemme erilaiset taustat, kokemus, tiedot ja taidot sekä ideat auttavat meitä luomaan entistäkin vahvemman globaalin organisaation.

Your Puratos Journey

Puratoksella on yli 9500 työntekijää yli 81 tytäryhtiössä maailmanlaajuisesti. Henkilöstömäärämme on kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana ja olet tervetullut kasvavaan globaaliin tiimiimme. 

Puratos Magic Unicorn

Työskentely Puratoksella

Osaaminen ja intohimo alaan motivoi työntekijöitämme. Puratoksella arvomme ja työskentelyperiaatteemme mahdollistavat oman osaamisen kehittämisen.

Urakehitys

 
Jaamme osaamistamme sisäisten ja ulkoisten verkostojen kautta ja noudatamme parhaita käytäntöjä ja osaamista läpi koko organisaation. Puratoksella me uskomme pitkän aikavälin tavoitteisiin nopeiden voittojen sijasta. Omassa Puratos University -koulutuskonseptissamme kaikki työntekijät oppivat lisää yksilöllisesti. Koulutus sisältää sekä tekniset että pehmeät taidot. Haluamme varmistaa, että tulevavisuuden johtajistamme tulee motivoituneita Puratoksen kulttuurin suurlähettiläitä ja luotettavia innovointikumppaneita asiakkaillemme. Kaikki asiantuntijat eivät välttämättä halua johtotehtäviin, joten olemme laatineet myös vaihtoehtoisen urapolun, jonka avulla myös asiantuntijat siirtyvät vastuullisempiin tehtäviin ja etenevät urallaan. Jokaiselle kehitystasolle on määritelty omat taitovaatimuksensa - sekä asiantuntijoille että johtajille.

Puratoksen perehdytysohjelma

 
Oppiminen alkaa heti ensimmäisenä työpäivänä osallistumalla Puratoksen omaan Welcome Journey -perehdytysohjelmaan. Ohjelman ensimmäisen kuuden kuukauden aikana uudelle työntekijälle esitellään yrityksen historiaa, kulttuuria, tuotteita ja asiakkaisiin ja kuluttajiin liittyviä lähestymistapoja ja sitoutumistamme kestävään kehitykseen. Keskeisten sidosryhmien tapaamisen lisäksi jokaisella uudella työntekijällä on oma kokenut mentori, joka perehdyttää työntekijän Puratoksen toimintaan.

Upeat ihmiset ovat voimavaramme

 
Visiomme ja missiomme mukaisesti Puratoksella me olemme vakaasti sitä mieltä, että osaava henkilöstömme varmistaa koko konsernin menestymisen. Uskomme lujasti siihen, että työntekijöidemme erilaiset taustat, kokemus, tiedot ja taidot sekä ideat auttavat luomaan entistäkin vahvemman globaalin organisaation.

Etsitkö oikeaa reseptiä urallesi?

Katso Puratoksen avoimet työpaikat

Are you looking for the right recipe for your career?

Discover job openings at Puratos!